Filigraanilasin historia

Filigraanilasi on kaunista ja erikoisen näköistä raidallista lasia. Tämän tyyppinen lasitaide kiinnittää varmasti katsojan huomion, mikäli siitä valmistettuja esineitä on laitettu esille muiden lasiesineiden joukkoon. Harvinaisen ja huomiota herättävän raidallisen lasin valmistus oli tarkoin varjeltu salaisuus, ja aluksi sitä osattiinkin tehdä vain Venetsiassa. Tällaisella lasilla on erityinen, tarkkuutta ja vankkaa ammattitaitoa vaativa valmistustekniikka. Filigraanilasin valmistus aloitettiin 1540-luvulla ja aluksi se keskittyi Muranon saarelle. Siellä työskentelevät lasinpuhaltajat eivät saaneet poistua saarelta, jotta salaisuus säilyisi. Sen aikaiset teollisuusvakoilijat saivat kuitenkin vihiä asiasta ja kiinnostuivat filigraanilasin valmistuksesta. Lopulta tämän tärkeänä pidetyn vientituotteen valmistus kuitenkin levisi saarelta muuallekin Eurooppaan. Muranon saari on vielä tänä päivänäkin erittäin tunnettu lasiteollisuudestaan ja pieni lasinen Murano -sydän löytyy useasta korulippaasta ympäri maailman. Kuinka filigraanilasin valmistaminen sitten alkoi Suomessa?

Filigraanilasin valmistus Suomessa


Suomessa tätä lasia on valmistettu pääasiassa Nuutajärven lasitehtaalla jo 1850-luvun loppupuolelta saakka. Tämän jalon lasinteon taidon tänne Pohjolaan toi mukanaan ranskalainen alansa mestariksikin kutsuttu Charles Bredgem. Hän oli ehtinyt opettaa suomalaisille filigraanilasin tekemisen taidon ennen palaamistaan Ranskaan muutamaa vuotta myöhemmin. Nuutajärven filigraanilasi palkittiinkin vuonna 1866 Pohjoismaiden parhaana. Filigraanilasin tuotanto kuitenkin päättyi Suomessa lähes sadaksi vuodeksi. Syynä tähän oli sen kalleus ja siitä johtuva huono menekki. Suosittu lasimuotoilija Kaj Franck halusi 1950-luvulla testata filigraanilasin tekemistä, sillä hänen ilokseen sen tekemisen taito oli vielä tallella. Siitä voi kiittää Nuutajärven lasitehtaalla Charles Bredgemin kanssa samaan aikaan työskennellyttä Alfred Sundellia, jolle lasinpuhallus oli lähellä sydäntä. Hän opetti taidon myös lasinpuhaltajina toimiville lapsilleen, jotka taas vuorostaan opettivat taidon omille jälkeläisilleen.

Ensimmäiset filigraanilasista tehdyt sarjatuotteet julkistettiin 1960-luvulla ja tämä taito on siitä saakka säilynyt Nuutajärvellä. Nykyään filigraanilasi on siellä jatkuvasti valmistettavana tuotteena. Filigraanilasin valmistuksessa käytetty tekniikka eroaa tavallisesta lasin valmistuksesta. Tavallisessa lasinpuhalluksessa sulaan lasimassaan puhalletaan ilmaa, jolloin se paisuu ja sen sisään muodostuu ontelo. Puhallettavuuteen vaikutetaan säätelemällä lasimassan koostumusta, jolloin se saadaan helposti muotoiltua haluttuun muotoon. Filigraanilasi on lasia, joka koristellaan sen sisässä olevilla ohuilla erivärisillä nauhoilla. Nauhat asetellaan muottiin, josta ne tarttuvat kiinni sinne kaadettavaan lasimassaan. Nauhat voivat muodostaa erilaisia kuvioita, kuten pystysuoria linjoja, spiraaleja, erilaista verkkoa sekä yhtä tai useampaa spiraaliriviä. Tekniikalla on mahdollista valmistaa myös ohuita, lähes ristikkäisiä ja pitsimäisiä kuvioita. Tämän hyvinkin vaativan tekniikan hallinnan lisäksi lasinmuotoilija tarvitsee tietysti taiteellista silmää.

Filigraanilasi on ajatonta

Tänä päivänä tämä tekniikka on juurtunut Suomeen ja nykyään tekniikkaa voi myös opiskella joissakin maamme oppilaitoksissa. Lasinpuhallusta voi opiskella taideteollisuusalan perustutkintona, jolloin lasiesineitä valmistetaan erilaisin perus- ja erityistekniikoin. Mikäli ei halua lähteä ulkomaille filigraanilasintekoa opiskelemaan, voi valita opiskelupaikakseen esimerkiksi Nuutajärven lasikoulun, jota kutsutaan myös nimellä Ammattiopisto Tavastia. Nuutajärvi on Suomessa tällä hetkellä ainoa paikkakunta, jossa tätä taitoa on aktiivisesti ylläpidetty. Vanhempia tällä tekniikalla tehtyjä lasiesineitä voi käydä ihailemassa joissakin lasiesineiden näyttelyissä Suomessa tai ulkomailla. Erilaisissa museoissa voi myös käydä tutustumassa filigraanilasin historiaan ja siellä on myös näytteillä erilaisia, tällä erikoisella tyylillä valmistettuja lasiesineitä. Filigraanilasista tehdyt maljakot sekä koriste-esineet olivat aikaisemmin hyvin suosittuja.

Yrjö Sundell on Suomessa merkittävä henkilö filigraanilasin muotoilussa. Juuri hän opetti Kaj Franckille sen, mitä hän tästä lasitekniikasta osasi. Suurimpana erona muissa maissa tehtyyn filigraanilasiin on se, että suomalaiset käyttivät lasimuottia, jolloin ohuet lasisauvat pysyivät helposti paikoillaan. Venäjän Pietarista tuli myöhemmin lasinpuhaltajia, jotka toivat oppejaan Riihimäen lasille. Riihimäellä valmistus kuitenkin lopetettiin melko pian. Näitä filigraanilasista molemmilla tavoilla tehtyjä esineitä on nähtävillä Suomen Lasimuseon näyttelyssä. Filigraania on hidas valmistaa, joten usein siitä tehtiinkin taide-esineitä. Eri lasinmuotoilijat laittavat myös oman leimansa tekemiinsä lasiesineisiin. Lasinkeräilijät kiertävät erilaisia messuja löytääkseen filigraanilasista tehtyjä esineitä omien kokoelmiensa täydennykseksi. Erityisesti suomalaiset klassikot, kuten Oiva Toikan Fasaani, Heikki Orvolan iso taidevati ja Kerttu Nurmisen Palazzo ovat suosittuja. Ensimmäinen sarjatuotantoon tullut filigraaniesine oli Kaj Franckin tekemä Karahvi KF 503, jossa oli filigraanilasista tehty tulppa. Nämä teokset nähdessäsi tiedät, että olet löytänyt kuuluisaa suomalaista käsityötä.